Ortodoksinen kirkko (itäinen)

itäinen Ortodoksisuus koostuu useista autokefalisista (itsehallinnollisista) kirkoista: varhaiskirkon neljästä muinaisesta patriarkaatista, Konstantinopolista, Aleksandriasta, Antiokiasta ja Jerusalemista, neljästä uudempaa alkuperää olevasta patriarkaatista, Venäjästä, Serbiasta, Romaniasta ja Bulgariasta, Georgian Katolikosaatista sekä Kyproksen, Kreikan, Puolan, Albanian, Tšekin ja Slovakian kirkoista. Siihen kuuluvat myös Suomen ja Viron autonomiset ortodoksiset kirkot (joilla on kaksi tuomiokuntaa). Ortodoksiseen ”diasporaan” kuuluu kirkkoja Amerikoissa, Aasiassa, Australiassa, Länsi-Euroopassa ja Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Yhdysvalloissa ja Japanissa joillekin ortodoksisille kirkoille on myönnetty autonomia tai puoliautonomia, vaikka kaikki ortodoksiset kirkot eivät ole tunnustaneet näitä kirkkoja. Siinain luostari on Jerusalemin patriarkaattiin liittyvä autonominen luostariyhteisö, ja Athosvuori ja Kreetan puoliautonominen kirkko ovat edelleen Konstantinopolin patriarkaatin alaisuudessa.

idän ortodoksisilla kirkoilla on sama usko, kuin seitsemällä ekumeenisella kirkolliskokouksella, sekä sakramentit. Konstantinopolin patriarkkaa kutsutaan ekumeeniseksi patriarkaksi, ja hänellä on asema ”ensimmäisenä tasavertaisten joukossa”. Hän kutsuu koolle yleisortodoksiset Konferenssit neuvoteltuaan muiden ortodoksisten kirkkojen johtajien kanssa. Ortodoksinen kirkko pitää itseään Kristuksen ja Hänen apostoliensa ensimmäisellä vuosisadalla perustaman kristillisen kirkon katkeamattomana jatkumona eikä tunnusta mitään kirkolliskokousta Nikean toisen kirkolliskokouksen (787) jälkeen ekumeeniseksi. Koko jälkipuoliskolla ensimmäisen vuosituhannen kristinuskon siellä kehittyi yhä vaikeampi suhde sees Rooman ja Konstantinopolin, joka johti skisma vuonna 1054 Jaa. Vieraantuminen kehittyi edelleen 1000-ja 1400-lukujen välillä, ja sitä pahensivat neljännen ristiretken tuhoisat vaikutukset 1200-luvun alussa. Muodollinen välirikko tapahtui 1400-luvulla. Kirkkoja jakavia kysymyksiä olivat Rooman paavin yleismaailmallinen Ylivalta tuomiovallan suhteen sekä filioque (”ja poika”), nikealais-Konstantinopolilaiseen uskontunnustukseen (381) 6.vuosisadan Espanjassa lisätty lause, jossa sanottiin: ”Pyhä Henki lähtee Isästä ja Pojasta”.

vaikka ortodoksiset kirkot tunnustavat seitsemän sakramenttia eli ”mysteeriä”, on muitakin sakramentteja, jotka muodostavat kirkon liturgisen elämän. Kaste tapahtuu täydessä upotuksessa, ja sakramentit chrismation (konfirmaatio) ja eukaristia seuraavat. Nämä sakramentit suorittaa pappi, ja lapset kastetaan ja chrismatoidaan pienokaisina, jolloin he voivat osallistua ehtoolliseen. Ehtoollisen leivästä ja viinistä tulee konsubstantiaation kautta Kristuksen todellinen ruumis ja veri; ehtoollinen saadaan huolellisen valmistelun jälkeen, joka sisältää paaston ja tunnustuksen. Jumalanpalvelukset pidetään kansalliskielillä, joskin joissakin kirkoissa käytetään alkuperäisiä liturgisia kieliä kansankielen sijaan. Ikonien kunnioittamisella on tärkeä rooli ortodoksisessa palvonnassa, ja Jumalanäidille ja pyhimyksille osoitetut rukoukset rikastuttavat liturgisia tekstejä. Piispat on piirretty riveistä luostariyhteisöjen koska 6th century CE, ja koska ortodoksinen kirkko ei kiellä naimisissa papisto, monet seurakunnan papit ovat naimisissa. Naisia on siunattu diakonissoiksi viime vuosina. Luostarilaitoksella on ollut ja on edelleen suuri merkitys Ortodoksisen Kirkon elämässä.

Konstantinopolin patriarkaatti aloitti ortodoksisten kirkkojen roolin nykyisessä ekumeenisessa liikkeessä Kiertokirjeellään, joka on vuodelta 1920 ”kaikki Kristuksen kirkot”. Kirjeen kehotus oli” kirkkojen koinonia”, joka toimisi hyväntekeväisyysyhteistyön ja teologisen dialogin puolesta. Ekumeeninen patriarkaatti on Kirkkojen maailmanneuvoston perustajajäsen. KMN: ssä on ollut Ekumeenisen patriarkaatin ja Venäjän ortodoksisen kirkon pysyviä edustajia vuodesta 1955 ja vuodesta 1962.

Ekumeenisen patriarkan rooli ortodoksisen kristillisen maailman ensisijaisena hengellisenä johtajana ja kansainvälisenä hahmona, jolla on maailmanlaajuista merkitystä, korostuu päivä päivältä. Hänen Pyhyytensä patriarkka Bartholomew oli mukana tukemassa Istanbulin rauhan ja suvaitsevaisuuden konferenssia (1994), joka kokosi yhteen kristityt, muslimit ja juutalaiset. Huomattavimpia ovat hänen ponnistelunsa ympäristötietoisuuden hyväksi, mikä on tuonut hänelle arvonimen ”vihreä patriarkka.”Hän on järjestänyt ympäristöseminaareja yhdessä kuninkaallisen korkeutensa prinssi Philipin kanssa sekä kansainvälisiä ympäristösymposiumeja Patmoksella (1995) ja Mustanmeren ympäristössä (1997). Vuoden 1999 jälkeen on järjestetty kolme muuta uskontoa, tiedettä ja ympäristöä koskevaa kansainvälistä symposiumia, jotka on järjestetty Hänen Pyhyytensä Ekumeenisen patriarkan Bartholomew ’ n ja Hänen ylhäisyytensä Romano Prodin, Euroopan komission entisen puheenjohtajan, yhteisessä suojeluksessa: Symposium III, joka purjehti Tonavaa pitkin; Symposium IV: ”Adrianmeri: vaarassa oleva meri, tarkoituksen yhtenäisyys” (kesäkuu 2002) ja Symposium V: ”Itämeri: Yhteinen Perintö, Yhteinen Vastuu” (Kesäkuu 2003). Nämä ponnistelut yhdessä hänen uskonnonvapauden ja ihmisoikeuksien puolesta tekemiensä innostavien ponnistelujen kanssa asettavat Ekumeenisen patriarkan Bartolomeuksen maailman merkittävimpien rakkauden, rauhan ja sovinnon apostolien joukkoon ihmiskunnalle, mistä syystä Yhdysvaltain kongressi myönsi hänelle Kongressin kultamitalin.

muita esimerkkejä ortodoksisten kirkkojen merkittävistä panoksista ovat Venäjän ortodoksisen kirkon yhteiskuntaoppi, Antiokian ortodoksisen kirkon suhde islamiin, Kreikan kirkon bioetiikkaa koskeva työ sekä Albanian ortodoksisen Autokefalisen kirkon uudistuminen ja tehtävä kommunistivainojen jälkeen.

ortodoksisen kirkon (itäisen) jäsenmäärä on maailmanlaajuisesti 300 miljoonaa. Vuosina 1997 ja 1998 eronneita Georgiaa ja Bulgariaa sekä Viroa lukuun ottamatta kaikki ortodoksiset kirkot (itäiset) ovat KMN: n jäseniä.

Katso myös idän ortodoksisuutta käsittelevä kohta ekumeenisen liikkeen sanakirjasta (2002).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.